maanantai 30. elokuuta 2010

Vauhtia piisaa

Toiseksi viimeiset agilitytreenit möllikurssilla Unnan kanssa. Tänään oli kilpailutasoinen rata, jossa jokainen sai mennä omaan tyyliinsä, ja sen jälkeen sai vasta palautteet ohjaajilta. Unnalla oli taas rallivaihde päällä, joten vauhtia ainakin piisasi ja ihan hyvin meni ratakin, muutamaa kömmähdystä lukuunottamatta. Tällä kertaa oli hovikuvaaja mukana, kiitos Tonille. Piirsin myös ulkomuistista radan, sen pitäisi olla ehkä jotakuinkin sellainen, mikä se olikin.

Jätin ensin koiran ykkösen taakse, ja menin itse puomin alkupäähän ottamaan vastaan. Puomilta lähdin ekalla kerralla ehkä vähän liian aikaisin itse, jolloin putkeen ohjattavuus vähän meni miten meni, mutta toisella kerralla hiottiin tätä, ja meni paremmin. Putken jälkeen valssi, josta vitoselle, kutoselle ja renkaaseen ilman ongelmia. Putkeen meni muistaakseni molemmilla kerroilla hyvin, ja sen jälkeen ekalla kerralla menin tuohon ysille jotenkin vaikeasti, ja tein putkelle takaaleikkauksen, jonka johdosta en sitten ehtinyt ohjaamaan 12 esteelle. Toisella kerralla ohjaajan neuvoja totellen, lähetin 8 putkeen, jonka jälkeen menin suoraan ysi hypyn taa kutsumaan koiraa, ehdin juuri ja juuri sen takia, kun Unna irtosi vähän huonosti putkeen ja lukitsi sen melko myöhään. Mutta ehdin juuri siis, ja siitä olikin helppo ohjata 10 esteelle ja putkeen. Ehdin tällöin hyvin vielä itse juosta 12 esteelle, siinä valssi ja kepit. Ekalla kerralla, tuon oman takaaleikkaushässäkän aikaan, en tosiaan ehtinyt ohjaamana tuota 12 estettä, ja Unna kävi vetämässä sillä välin pienen hepulilenkin tuolla 16-17 esteillä, kunnes toisella kerralla tosiaan meni tosi hienosti. Unna kuunteli, ja kepitkin meni molemmilla kerroilla oikein ekalla kerralla. Sitten 14 hyppy takaa ja keinu. Ei ongelmia. Paitsi ekalla kerralla keinulla hyppäs alas. Toisella kerralla huusin hyvissä ajoin ota, niin koira osasi hidastaa ja varoa tipahtavaa keinua. Ja loppu meni molemmilla kerroilla hyvin.

Vauhtia oli taas pienen kylän verran, kyllä tämä koira osaa yllättää. :) Ensi kuussa olisi sitten ekat oikeat möllikisat! Ja ohjaaja sanoi, että tammikuussa on sitten viimeistään mentävä virallisiin tamminäyttelyn aikaan. Jänskättää.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Ongelmia

Tietoteknisiä ongelmia. Kameran muistikortti meni ilmeisesti rikki, yhden mätsärin kaikki kuvat lähti pois, ennen kuin sain koneelle, ja toisen mätsärin puolet kuvista. Nice. Herjaa jossain puolessa välissä kopioimista, että levy täytyy alustaa tms, alustin sen, mutta herjaa edelleen samaa. Ja kortin ostosta ei edes ole kovin kauaa.

Laiskuus myös huipussaan - Unna on käynyt kolmessa mätsärissä, Sotkamossa 18.8., jossa oli BIS2 (nämä kuvat poistuivat kokonaan kortin temppuillessa), Kajaani keskuskoulu 19.8., jossa Unna sekarotuisten toinen (tällöin Lumi alkoi ontua, ja mätsäri jouduttiin perumaan sen osalta, kuvaajaa ei täällä edes ollut), ja Seppälän maalaismarkkinat 28.8., eli eilen. Siellä Unna BIS2. Lumia en viitsinyt tuonne ottaa, kun lääkäri määräsi lepoa vielä viikoksi. Mieluummin odotan liian kauan, kuin lähden heti koiraa rasittamaan, ettei jalka varmasti kipeydy uudelleen.

Ja viime maanantain agireenit meni Unnan kanssa aivan LOISTAVASTI! Neiti sai nimityksen musta salama, oli ihan uskomattoman nopealla tuulella, hyvä jos ehdin ohjaamaan! Vautsi vau, enpä ole tyttöä vielä ihan tällaisessa vauhdissa nähnyt. Ratakin oli aika vaikea jossa oli paljon ansoja. Silti ehdittiin mennä kahteen kertaan se läpi ilman suurempia komplikaatioita. :) Olin ylpeä - itsestäni ja Unnasta - molemmista! En unohtanut kertaakaan rataa/seuraavaa estettä, yhteistyö pelasi ja VAUHTI myös! Ja Unna jopa vähän irtosi! En ole jaksanut piirtää tuota rataa, mutta voisin sen tänne laittaa, sen verran hieno suoritus oli. Jospa se tästä. Jos ens kuussa möllikisoihin. Tosin pelottaa, että se alkaa haukkua tuomarille kesken kaiken. Nytkin välillä vähän vilkuili tuttua agiohjaajaa ja kaarsi kauempaa. Tuon kun saisi kitkettyä pois... Mikähän niissä ihmisissä pelottaa?!

Miksi nämä tekstit ovat nykyään aina kuvattomia? Pitäisi lähteä kuvaamaan noita koiruuksia, että saisi myös galleriat päivitettyä. Lumin ontuminen vaan hieman nyt hidastaa, kun en viitsi päästää tyttöstä irti, kun pitää olla levossa. Mut jospa sitä viikon päästä saisi lähdettyä kuvailemaan.

perjantai 27. elokuuta 2010

Se kasvaakin vielä

Apua, viime torstaina en alkanut mittailla Lumia enkä ottaa kasvukuvia tuon ontumisen takia, mutta nyt näytti kasvukäyrä melko yläkanttiin...



38,5cm. 6,7kg. Ikää 27 viikkoa, eli viikon päästä seitsemän kuukautta. Hui. Vieläköhän tuo meinaa kasvaa...!

Helpotus

Eilen tehtiin Lumin kanssa Iisalmen reissu. Kati (Lumin kasvattaja) varasi eläinlääkäriajan sieltä, kun Kajaaniin ei saanut koko viikolle röntgenkuvausaikaa. Aika oli kahdelta, ja eläinlääkäri venytteli, kokeili luut ja nivelet, onko kaikki paikallaan. Eilen aamuna en huomannut enää edes hypyttämistä, ja eläinlääkärikin katsoi liikkeitä, eikä huomannut mitään. Hän sanoi, ettei kuvia vielä kannata ottaa, koska jos siellä jotain olisikin, hyvin suurella todennäköisyydellä se ei vielä näkyisi kuvissa.

Pientä jäykkyyttä oli siinä jalassa venytellessä, mutta kaikki oli paikallaan. Kinnervikakin on varmasti poissuljettu, koska kinnernapukan pitäisi olla huomattavasti paisunut ja suurempi kuin toinen. Legg perthestäkään ei tässä vaiheessa kyllä lääkäri osannut epäillä.

Toivo on siis suuri, että koipi olisi ollut vaan venähtänyt tai kolahtanut johonkin. Viikon ajaksi määrättiin Lumille vielä lepoa, ei riehumista, pelkkää hihnassa kävelyä. Alku- ja loppulämmittelyt tehtävä huolellisesti. Jos vielä viikon aikana hpyttää jalkaa tai ontuminen alkaa uudestaan, sitten vasta kuviin. Tasaisesti se on kyllä koko ajan parantunut. Ensimmäiset pari päivää ontuminen oli pahan näköistä, mutta siitä sitten lähti menemään paremmaksi, ja välillä reippaassa ravissa hypähti aina sillä jalalla yhden askeleen. Nyt ei siis tuota hypyttämistäkään enää ole havaittu.

Toivotaan siis, että neidin jalka olisi lopullisesti parantunut! Meidän osalta kyllä pentuagility jää, ei sitä taida ollakaan enää kuin kolme kertaa, ja en taida uskaltaa rasittaa sitä vielä viikonkaan kuluttua kovasti. Pikkuhiljaa sitten omaan tahtiin. Paitsi Lumin tahdin tietäen en usko pikkuhiljaa omaan tahtiin HITAASTI etenemiseen.

lauantai 21. elokuuta 2010

Milloin on annettu liikaa jollekin kantaakseen?

Lumi ontuu. Torstaina oltiin lähdössä mätsäriin, ja juuri ennen ovesta ulos menoa, huomasin sen pitävän vasenta takajalkaa ylhäällä. Lähdettiin kuitenkin, ajattelin sen niukauttaneen sen leikkiessään, ja menevän pian ohi.

Kentällä tilanne ei näyttänyt paremmalta: liikutin Lumia, ja ravissa se ontui välillä ihan kunnolla, jätti kokonaan astumatta jalalle ja ns. hypytti sitä koipea. Peruutin meidän ilmoittautumisen, ja vein Lumin kotiin lopulta.

Illan seurailin. Normaali, hiljainen kävely ei tuottanut oikeastaan ongelmia, välillä huomasi että astuu jotenkin hassusti. Seisoessaan näki, että paino on melkein kokonaan oikealla jalalla, ja vasen on maassa vain hyvin kevyesti. Ravissa näki ontumisen ihan selvästi, askel, askel, hyppy, hyppy... Yritti astua ristiin, hypyttää, ontua, mitä vain, ettei tarvitsisi astua vasemmalla.

Illan myötä jalka vähän ehkä vertyi, eikä näyttänyt välissä niin pahalta. Ennen nukkumaan menoa, Lumi kuitenkin lepäsi itse jo reilun tunnin. Kun kutsuin koiraa nukkumaan, seurasin, miten se levon jälkeen lähtee liikkeelle, näytti taas paljon huonommalta.

Aamulla ontui taas. Kahdentoista aikoihin soitin eläinlääkäriin. Saimme ajan puoli kolmeksi. Kiireinen eläinlääkäri ehti vain vähän tunnustella, ja sanoi että on varattava aika Liiraan kuvattavaksi. Ehdin vielä kolmelta soitaa Liiraan, jossa sanottiin vain, että ensi viikko on kokonaan täynnä, ja meidät otettiin peruutuspaikalle ensimmäisenä. Miten voi olla niin täyttä, ettei ehdi yksiä ainoita kuvia ottaa?!

Saatiin kipulääkettä, ja ollaan yritetty välttää riehumista, ja rauhoitella Lumia. Rassukka oisi niin touhukas koko ajan, ja iloinen.

Katsotaan, saataisiko maanantaina Iisalmeen aikaa. Sinne lähdetään heti, jos saadaan. Harmittaa tosi paljon, ja koko ajan yrittää miettiä, mikä siinä voisi olla. Sitten vaan turhautuu ja etsii jotain pahimpia sairauksia ja vertailee oireita ja on varma että nyt sillä on milloin mikäkin.

Koira antaa venytellä jalkaa, koskea, eikä missään kohdassa tunnu olevan mitään kipukohtaa. Ei voi kun odottaa ja toivoa sen olevan jotain harmitonta...

tiistai 17. elokuuta 2010

Onnistuneet agireenit - kerrankin!

Eilen oli vuorossa Unnan mölliagireenit. Sää oli ensimmäisen kerran agilityyn sopiva; ei paahtavaa hellettä! Koirassakin oli siis hieman enemmän virtaa, ja vuorossa oli lähtöharjoituksia. Oli neljä lyhyttä rataa, joissa piti lähdöissä miettiä, minne sijoittuu ja mihin jättää koiran. Ja vitsi, että oli tyytyväinen, ensimmäistä kertaa ihan kunnolla!

Unnassa oli sopivasti vauhtia, ja neiti jopa hieman irtosi niin, että sain tehtyä jokusen takaaleikkauksen, ja irrotettua suoralla. Ohjaajakin kehui, että nyt pelasi yhteistyö tosi hyvin. Rata näytti tältä:


Saatiin kaikki harjoitukset menemään onnistuneesti. Valkoisilla ympyröillä merkityssä radassa pelon aihe oli, että koira menee puomille, eikä tule esteelle ja putkeen, ja niinhän siinä alussa kävikin. Kokeilin sitten niin, että menin itse jo putken suulle, ja kutsuin sen siis kahden esteen takaa. Ja sehän onnistui, jes!

Valkoinen neliörata, missä toinen este oli kepit, jätin sen vinoon ekan hypyn taa, että se näki nuo kepit. Aluksi meni joku keppi aina välistä, mutta otin uudestaan niin, että menin itse kepeille valmiiksi, kutsuin koiran, ja ns. niistin sen pujotteluun. Sittenpä sujui sekin tosi mukavasti.

Mustilla neliöillä oli haaseena putken pää. Jätin koiran ykkösen taakse, menin itse kakkoshypylle ottamaan vastaan. Siitä ohjasin tiukasti oikeaan päähän menemällä itse väärän pään tukkeeksi, kun koira tuli hypyltä.

Mustat ympyrät meni mainiosti myös! Tosi hyvät kontaktit, ja keinullakaan ei enää epävarmuutta!

Todella tyytyväinen olin tähän kertaan, välillä meinasi jo epätoivo iskeä, mutta jospa sitä eteenpäin luovitaan. Syyskuussa olisi möllikisat tulossa, saa nähdä, jos sitä vaikka sinne uskaltaisi.

Eilen oli illalla sitten myös pentutoko, jossa harjoittelimme varmuutta maahan menoon, niin että Lumi menisi maahan mistä kohti vaan. Ja sitten edelleen sitä lonkka-asentoa. Tytöllä oli kyllä virtaa ihan hirveästi, pisteli menemään kentällä lopuksi sen minkä ehti, niin että hiekka vaan pöllysi!

Nyt edelleenkin sitä maahan meno juttua kotona treenaillaan. Sitten pitäisi saada aikaiseksi taas viritellä ovien väliin pahvi, että vois taas vähän hyppyäkin treenailla. Seuraamista lyhyissä pätkissä silloin tällöin. Tänään suuntaamme neidin kanssa pentuagilityyn, jossa taisi olla harjoituksen alla sylikäännös ja rengas.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

PEK1 KP ROP RYP-4

Mahtavasti alkoi Lumin näyttely-ura tänään! Kyseessä oli siis pentunäyttely täällä Kajaanissa. Tultiin paikalle jo yhdentoista aikaan, kehät noin tunnin myöhässä. Oisko Lumin kehä ollut vasta joskus yhden-kahden aikaan. Lumi oli ainoa sheltti, tuomarina Marjo Nygård. Neiti käyttäytyi taas oikein mahtavasti, oli rauhassa kehän ulkopuolella, pussaili silittelijöitä ja katseli meininkiä varsin rennosti. Kehässä ravasi hienosti, ja seisominenkin sujui nätisti.


Arvostelumme oli tällainen:

6kk vielä hieman ilmava narttupentu. Kaunis pää ja ilme, oikea purenta, varsin hyvät korvat, etukulmauksia saisi olla enemmän, ja runko saa vielä kehittyä. Hyvä takaosa ja häntä, kaunis turkki. Liikuu hyvin. Esiintyy kauniisti. 

Ainoana shelttinä oli siis PEK1 ROP ja KP tuli, joten jäimme odottamaan ykkösten ryhmäkehää, jota ennen olikin vain pari koiraa. Tuomari valitsi meidät jatkoon, jonka jälkeen olin jo ihan riemuissani. Ja RYP4 paikalle sitten päästiin.



torstai 12. elokuuta 2010

Unnan ekan tokokurssin päätös

Unnan tokokurssi päättyi tänään. Hyvä mieli jäi kurssista, ja edistystäkin tuli. Mm. takapään käyttö aukeni koiralle vähän ja monet liikkeet sai varmuutta. Vielä kuitenkin löytyy treenattavaa. Maahanmeno pitäisi saada nopeammaksi, ja liikkeestä maahan meno niin, ettei tule askelia eikä miettimistä. Liikkeestä seisominen sujuu jo ihan mukavasti, vähän vielä kun hiotaan ja kerätään tähänkin liikkeeseen varmuutta niin tuleepi hyvä. Hyppyä ei olla paljoa harjoiteltu, ja nyt täytyy alkaa opettelemaan sitä toiselle puolelle paikalle jäämistä.

Vuorossa oli tänään vähän kokeenomaisempaa harjoittelua. Vähän niin kuin möllikisat, mutta vielä himpun epävirallisempana, ja kukin sai tehdä ihan oman tason mukaan. Liikkeitä oli luoksepäästävyys, paikka makuu, seuraaminen kytkettynä (pieni pätkä), liikkeestä seisominen (sai päättää itse, joko seisominen, istuminen tai maahan meno), luoksetulo ja hyppy.

Luoksepäästävyydessä Unna nousi paikaltaan. Ei liikkunut, nuuhkaisi vaan tuomaria ja istuutui hänen lähdettyä. Paikalla olo sujui mahtavasti! Liikkeen aikana olisi saanut käydä välillä palkkaamassa koiraa, jos tuntui ettei kestä olla sitä kahta minuuttia, mutta luotin Unnaan, ja hyvin meni! Jokainen nousi paikaltaan, sakemanni alkoi haukkua ja räyhätä ja juoksi paikaltaan. Vieruskaveri oli suht rauhallinen (onneksi), mutta loppuvaiheessa sekin nousi hälyä ihmetellen hetkeksi seisomaan. Unna ei välittänyt, vähän katseli mutta suurimman osan ajasta katsoi minua. Olin tosi iloinen, ettei tyttö edes säikähtänyt sitä meteliä.

Seuraaminen oli vaan pieni neliö oikastaan, liikkeelle ja sitten kaksi kertaa käännös oikealle, jonka jälkeen seis. Itsellä tulee olemaan melko paljon töitä sen kanssa, etten katsoisi koiraan niin tiiviisti. Ja Unnalla myös tottua siihen etten tuijota sitä takaisin. Ihan hyvin meni lukuun ottamatta tosiaan sitä, että joudun niin paljon vielä katsomaan itse koiraa. Välillä meinasi hieman vauhti koiralla hyytyä ja jäädä hieman taaemmas, mutta suht. hyvin pysyi kontakti ja paikka.

Liikkeestä seisominen sujui hienosti. Sai tehdä oman taidon mukaan, eikä ollut mitään "määräyksiä" tässä. Seuruuta vähän matkaa, ja "seiso", jolloin Unna pysähtyi ainakin oman huomaamisen mukaan ripeästi. Kävin vaan kääntymässä kauempana, tulin takaisin ja vapautin koiran.

Luoksetulossa koira istumaan, ja tässä liikkeessä ohjaaja käskytti, niin kuin kokeessakin. Unna tuli ihan hyvällä vauhdilla, mutta tuo luoksetulon vasemmalle tulo kaipaa vielä vähän hiomista. Hyvin meni kuitenkin liike siihen nähden mitä ollaan ehditty harjoitella.

Hyppyä ollaan harjoiteltu huimat yhden kerran, eikä silloin harjoiteltu koiran paikalleenjäämistä toiselle puolen. Hienosti Unna hyppäsi, eleillä täytyy vielä auttaa jonkin verran "lähettämällä" koira. Vähän pyöri siellä toisella puolella, kun ei raukka tiennyt, mitä piti tehdä. Ei lähtenyt kyllä tulemaan pois, vaan pysyi esteen toisella puolella.

Olen hirveän tyytyväinen meidän suoritukseen. Ohjaajat kehui, ja kannustivat lähtemään mölleilemään, ja sanoivat meidän pian olevan valmiit kisoihin. Hui! En kyllä vielä uskalla, sitten vasta, kun kaikkia liikkeitä ollaan tahkottu sen verran, että itsekin luotan siihen, että koira osaa ne kunnolla. Mölleihin jos uskaltauduttaisiin tässä syksyn aikana, jos kisoja tulee.

Tässä vielä videota tämän päivän liikkeistä huonolla laadulla. Hyppy jäi videolta pois.

25 viikkoinen rinsessa

Lumi 25 viikkoa. Karvat tuntuu koko ajan kasvaneen, ja pikkuvauvasta kehittyy kyllä aivan ihana prinsessa.


Korkeutta ei ole tullut kuin n. kaksi milliä viikossa, jospa se nyt alkaa kunnolla hidastua, niin jää tuo korkeus hyviin lukemiin. 37,2cm. oli siis kotimitalla tänään. Painoa oli hippusen tullut lisää edellisestä, vaaka näytti 6,7kg.
Vähän hankalaksi käy 50mm. objektiivilla kuvata meidän pienessä keittiössä, kun neidillä on jo sen verran kokoa, mutta siinä on niin hyvä valovoima, että tulee parhaat sisäkuvat.

Eilen käytiin vähän harjoittelemassa näyttelyä varten samalla alueella, missä se tulee olemaan. Käytiin kaverin kanssa, hän otti Unnan ja harjoitteli match show'hun esittämistä, niin pääsee molemmat tytöt mukaan, eikä ole vaaraa että kehät menee päällekäin kun on toinen esittäjä.

Lumilla meni oikein mukavasti. Ravaa hienosti sivulla löysällä hihnalla, ja melko innokkaasti. Välillä saattaa joku hypähdys tai laukka askel tulla, mutta pääosin kyllä malttaa ravata tosi kivasti. Seisominen sujui myös ilman ongelmia. Huomenna ajattelin pestä Lumin, tänään saksin neidin tassukarvoja siistimmiksi. Näyttelyihin sitten varmaan pääsee suihkepullo mukaan, niin voi siellä vielä tehdä viime hetken silauksia karvoille. Itseä vähän hirvittää, kun en ole mikään ekspertti vielä toistaiseksi näissä turkinhoito asioissa, korvat on siistitty joku aika sitten, ja tuollaisena mennään, tuli mikä tuli.

Unnan tokokurssi päättyi, ja tänään oli sen päätös. Leikkimöllikisa oli vuorossa, ei läheskään kaikkia liikkeitä, sai kannustaa ja tehdä oman tason mukaan, mutta katsottiin että miten sujuu, kun on ehkä vähän jännitystä mukana. Video on latautumassa nettiin, muut on tallennettu videoksi, paitsi viimeinen liike, hyppy jäi pois. No, siitä lisää siis sitten kun tuo video latautuu.

maanantai 9. elokuuta 2010

Käsittämätöntä

Kesä on kohta ohi! Ja vastahan se taas kerran alkoi! Vasta mietittiin taas, että nyt se on ihana loma edessä, on aikaa. Vasta mietin, että Lumin pentunäyttelyyn on vielä kaksi kuukautta aikaa, ja nyt siihen on alle viikko.  Keskiviikkona kouluun, ja viimeinen vuosi lähtee käyntiin. Viimeinen kesäloma. Masentavaa. Viimeinen, pitkä vuosi edessä...

Lauantaina oli pentuagility, se siirrettiin ensi tiistailta agilitykisojen vuoksi. Harjoiteltiin kontaktia ja toinen harjoitus oli pieni, suora ratapätkä, hyppy, hyppy, putki, hyppy. Ennen putkea ja ekan hypyn jälkeen harjoiteltiin takaaleikkausta, jotka sujuivatkin oikein hyvin. Kiire meinasi tulla neidin nopeuden vuoksi, että ehdin ohjata vielä viimeisen esteen. Kyllä se irtoaa ainakin, kuin unelma. Parin kerran jälkeen alkoi vähän hyytyä, en tiedä oliko väsynyt, kuumissaan vai mitä, mutta ei yhtäkkiä tyssäsi kuin seinään, ei suostunut enää menemään. Otettiin kerran pelkkä putki, ja sitten lopetettiin.

Kontaktiharjoittelu meni alkukankeuden ja tutustumisen jälkeen hyvin. Kontaktina oli puomin osa, joka laitettiin maahan, ja laatikko, joka oli osan alla. Kun Lumi tajusi idean, että tässä pitää nyt mennä puomi ihan loppuun asti, alkoi harjoitus sujua.

Tänään oli Unnan agility, pentutokoon ei lähdetty, koska mittari näytti niin kuumaa, ja kentällä on harjoituksissa +25 asteen raja.

Harjoiteltiin tänään syli- ja poispäinkäännöksiä. Oli taas niin kuuma, ettei oikein tullut mitään. Toinen harjoitus oli A ja putki, joka menee A:n alta. Ne meni omasta mielestäni tosi mukavasti Unnalla. Pari kertaa meni väärälle esteelle, mutta tarkkaan ohjaamalla sen sai menemään sinne, minne halusikin.

Radalle mentiin vasta tuon pikkuharjoituksen jälkeen, jolloin Unna oli jo ihan naatti. Arvata saattaa, ettei kovin hyvin mene. Muutama onnistunut kohta saatiin radalta kuitenkin, ja tajuttiin molemmat käännöksien idea.

Aikataulut pentunäyttelyyn on tulleet nettiin, shelttejä yksi kappale, eli meidän Lumi. Huomenna varmaan tulee laput postissa.

perjantai 6. elokuuta 2010

Lumi 24 viikkoa


Lumi täytti torstaina 24 viikkoa. Korkeutta 37cm ja painoa 6,5kg.

Kulmurit on kasvaneet pian kokonaan, ja onneksi jännitys peitseistä osoittautui turhaksi, oikein kauniilta näyttää neidin hammasrivi. :)

Koulutuskuulumisia



Tässäpä ollaan pari päivää oltu pimennossa. Ukkonen jysäytti koko tietokoneen rikki. Korjaus olisi maksanut vanhaan koneeseen liian paljon, ainakin siihen nähden että koneessa oli muutenkin koko ajan jotain vikaa. Nyt on sitten läppäri aikakausi alkanut meilläkin. Netti oli myös poikki pari päivää, ilmeisesti koko naapurustossakin. Tänäaamuna vika oli poissa. Kyllä vähän harmittaa. Nyt ei saa kuvia siirrettyä edes vielä tähän koneeseen, kun ei ole sopivaa muistikortinlukijan paikkaa. Tänään täytyy siis lähteä vielä shoppailemaan kortinlukija.

Tällä viikolla ei ole ollut agilitykoulutuksia. Huomenna on poikkeuksellisesti tiistain pentuagility. Maanantaina oli Lumin toko. Harjoittelimme entisiä juttuja, maahan menossa Lumille on tullut lonkka-asento. Tai siinä vaiheessa lähinnä, kun kävelen koiran sivulle, ennen kuin käsken perusasentoon, se pyllähtää toiselle lonkalle. Se täytyy siis alkaa nyt hiomaan pois. Sitten paikalla pysymisen vahvistamista ja luoksetuloa sivulle.

Unna toko oli keskiviikkona ja torstaina. Harjoittelimme vielä hieman seuraamisen käännöksiä, otimme luoksetulon ja maahan menoja. Meille annettiin läksyksi myös alkaa opetella peruutusaskeleita. Unna tuntui tajuavan heti idean, ja muutenkin se on hoksannut alkaa käyttämään takapäätään. Samaa sanoi myös ohjaajat. Luoksetulo sujui vauhdilla, mutta suoraan sivulle tulossa meillä on vielä harjoiteltavaa. Maassa pysyminen tuottaa myös välillä hankaluuksia. Unna ennakoi niin herkästi, ja nousee kun olen tulossa sivulle. Harjoittelemme nyt niin, että kiertelen vaan koiran ympärillä, käyn takana, kierrän ympyrää, ja vapautan koiran vasta sitten. Ja nopeutta pitäisi saada maahan menoon myös paljon lisää. Sitä harjoiteltiin niin, että heti, kun koira meni maahan, heitän namin eteenpäin ja vapautan. Sitten taas uus maahan meno, niin että koira tajuaa saavansa heti palkan kun menee maahan. Jospa se suoritus siitä alkaisi nopeutua.

Estehyppyä treenattiin torstaina Unnan kanssa ensimmäistä kertaa. Ja hienosti meni, tajusi idean heti. Vielä ei tosin otettu niin pitkälle, että koiran olisi pitänyt jäädä seisomaan toiselle puolelle.

Seisomista harjoiteltiin myös. Tässä oli taas uusi tyyli opettaa. Laittaa ensin koira istumaan, ja siitä sitten seiso käsky, niin, että koira tosiaan tajuaa, mistä liikkeestä palkka tulee.

Kunhan saan muistikortinlukijan, ja kuvat jotenkin koneelle, tulee Lumista uudet kasvutiedot, neiti 24 viikkoa. Ja pentunäyttely on taas paljon lähempänä: reilu viikko! Mätsäreitä on myös tulossa kolmet tälle kuulle. Sotkamossa, ja kahdet Kajaanissa. Unnan ajattelin viedä 18. päivä Sotkamoon, koska Lumille tuo autoilu ei edelleenkään ole mitään herkkua. Muihin täytyy sitten katsoa, Lumia varmaan vien, ja jos Unnalle löytyis handleri, niin mukava ois sekin kyllä ottaa mukaan kehään.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Lumi 23 viikkoa

Kiirettä pitää näin loppulomasta! Viikko sitten jäi 22 viikon kuvaukset ja mittaukset välistä, unohtui kokonaan, kun oli Suomussalmelle lähtö. Tällä viikolla asia muistettiin hoitaa, tosin päivän myöhässä, koska torstaina lähdettiin aamuseitsemältä kohti Torniota, ja pyörähdettiin Ikeassa. Kotiin palattiin vasta perjantaina. Koirat oli hoidossa Suomussalmella.


Korkeutta 36,5cm, ja painoa 6,5kg. Korkeutta oli tullut taas onneksi vain sentti lisää kahdessa viikossa.

Ja kulmurit alkoi kasvaa! Ja toiselta puolelta on jo vauvakulmuri lähtenyt! Pitikin sitä odottaa! Nyt seurataan tuota toisen puolen hammasta, että lähteekö se itsestään, ennen kuin uusi hammas on puoleen väliin kasvanut, toivotaan parasta. Toiselta puolelta lähti nimittäin just samana päivänä, kun aloin katsoa että nyt se alkais olla puolivälissä. Ja hyvältä ainakin omaan silmään tällä hetkellä näyttää, että jospa ne ihan normaalisti kasvaa nuo uudet hampaat.

Helteet taitaa pikkuhiljaa taas väistyä. Viime viikon pentutoko peruuntui kovan helteen takia, joten ei olla taas päästy Lumin kanssa isommin treenaamaan. Agility meni viime viikolla molemmilla tosi hyvin. Unnankin suoritus oli huomattavasti parempi kuin edellisellä kerralla, helteestä huolimatta. Oli tiukkoja käännöksiä ja hyppykulmia, ja treeneistä lähdettiin sillä kertaa vähän paremmalla mielellä.

Pentuagilityssä treenasimme jo pientä rataa. Oli sellainen pyöreä rata, jossa oli putki ja kolme hyppyä. Sitten suorempi rata, jossa oli kaksi putkea ja kolme hyppyä. Rimat toki ihan matalalla, suora rata meni todella hienosti, ja hirveä into oli kakaralla päällä koko ajan! Pyöreällä radalla oli ensin vähän vaikeuksia hahmottaa minne mennään, ja taisi alkaa jo kuumakin olemaan. Hyvin kuitenkin saatiin menemään tämäkin suoritus sitten loppujenlopuksi.

Pentunäyttely lähestyy, kaksi viikkoa! Ei ole vielä laput tulleet, niitä siis odotellaan... Ja jännitys alkaa tiivistyä jo nyt!