perjantai 21. tammikuuta 2011

Talviuneksijat



Jaahas, meinaapa taas unohtua tämä päivittely. Ei sillä, ei ole kyllä mitään ihmeellistä tapahtunutkaan viime aikoina. Talvihorroksessa taidetaan olla koko porukka. Opinnäytetyön sai allekirjoittanut palautettua kunniallisesti. Vielä sen esittäminen on edessä tuossa ensi viikolla, jonka jälkeen ei tarvitse enää siihen palata (toivottavasti). Sittenpä alkaa työharjoittelujakson odottaminen, joka kestää maaliskuulta sinne toukokuun loppuun, kunnes koittaa valmistuminen! Ja tuon harjoittelujakson aikana pitäisi vielä tekaista kaksi näyttöä. Hommaa siis riittää näin viime metreilläkin vielä.

Suurin uutinen lienee tämä meidän muutto! Minimaalisesta opiskelijakaksiosta 65 neliöiseen rivitalokolmioon. Ihan kiva muutos. Vielä puuttuu kaikkea pientä, jonka jälkeen voisi jo mieltää tämän kodiksi. Koirat tykkää kun on enemmän tilaa, ja jospa tuossa keväämmällä päästään takapihan aitauspuuhiin! 



Kolme viikkoa meni mulla tosiaan sairaana. Nyt alkaa olo tuntua jo suht terveeltä, ja pitäisi päästä takaisin normaalirytmiin. Uutta objektiivia olisi kova halu päästä johonkin puistonpahaiseen testaamaan. Jos vaikka viikonloppuna tulisi tilaisuus. 


Kotisivujen suhteen sain aikaan päivitellä marraskuiset Lumin riehumiskuvat galleriaan. Muutama kuva myös tammikuun talviunilta. Myös Lumin näyttelytulokset päivitetty kotisivuille.  

Palaillaan asiaan. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti