torstai 2. heinäkuuta 2009

Koirapuistoa ja temppuja

Toissapäivänä piipahdettiin toisessa koirapuistossa, mikä on hieman kauempana. Siellä ei kuitenkaan ollut ketään muita, joten Unna sai juoksennella itsekseen. Temppujakin hieman tehtiin, ja otettiin paikkaa ja seuraamista. Minua huvittaisi hirveästi uskaltaa osallistua tuon kanssa vaikkapa agilitykurssille - ihan vain, että olisi jotain mukavaa tekemistä. Tuleekohan syksyllä vielä noviisien agilitykurssia vielä tänne päin. Keväällä kun en nimittäin saanut aikaiseksi mennä ilmoittautumaan. Ehtiihän sitä vielä...

Tänään täytynee poiketa köhäkkätorilla, Unna saa lähteä mukaan ihmettelemään ihmisjoukkoa.

Kuvia toissapäiväiseltä koirapuistokäynniltä tulee tässä.

Puska-Unna












Ja sitten niitä temppukuvia, joissa Toni siirtyi kuvaajaksi.


Seuraa


Paikka

Vapaa


Kasi


Läpi


Tanssi


3 kommenttia: